Näytetään tekstit, joissa on tunniste viro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viro. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. lokakuuta 2013

Lumivalki ja kuus pient naperkulliaist eli nuorten lähetysmatkalla Virossa

Vuosi sitten joku sai töissä idean, että nuoret voisivat tehdä lähetysmatkan Viroon, koska siellä on seurakuntamme nimikkolähetit lähetystyössä. Siitä se sitten lähti. Rahaa kerättiin myyjäisien avulla. Myytiin piparkakkutaloja, ruukkuun tehtyjä talipallotelineitä, maalattuja kauniita katuharjoja sekä kuppikakkuja. Rahat saatiin kasaan ja osa armollisesti työpaikan budjetoinnin kautta ja päästiin matkaan. Reissumme Tallinnaan tapahtui 14.-17.10. eli syyslomaviikolla. 

Maanantai
Aamulla oli herätys vaatimattomasti 4.30, koska Jyväskylän matkakeskuksella piti olla jo kuudelta. Mies onneksi nousi keittämään puuroa matkalaiselle. 6.20 lähti Intecity kohti Helsinkiä. Matka meni nopeasti kutomisen ja kahvikupposen kanssa. Perilla tilattiin tilataksi jolla sitten huristeltiin satamaan. Laivaan päästyämme saatiinkin viettää koko 2,5h aika Viking XPRS buffetissa. Voi sitä blini- ja mäti-ilottelun riemua ;)



Perillä Tallinnassa otettiin rinkka selkään ja laukut kouraan ja lähdettiin tallustelemaan kohti lähellä olevaa hotelli Metropolia. Hotelli on oikein hyvä ja meille osalle jo ennestään tuttu siltä edelliseltä villalankamatkalta. Majoittautumisen jälkeen me lähdettiin katselemaan ympärille. Menimme myös kirkkonkonserttiin vanhassa kaupungissa olevaan 1300-luvun Püha Vaimu kirikuun (Pyhän Hengen kirkko). Oli melko korkeakulttuurista kun 3/4 nuorista nukahti penkkiin. 


 

Kirkon jälkeen mentiin hortoilemaan ja paikalliseen Revan Cafeen iltapalalle. Söin tomaattisia bruschettoja ja tyrnismoothien joka oli aika hyvä smoothie. Illalla sitten jo uni maistuikin aika hyvin.

Tiistai
Aamu aloitettiin 8.45 hotellin aamiaisella. Aamiaisen jälkeen vähän jouduttiin odottelemaan nimikkolähettejä saapuvaksi ja sitten päästiin matkaan. He kyydittivät meidät aluksi Piritan puolelle jossa käytiin paikalloisella ostarilla ja samalla syömässä. Löysin ostarilta Viron pehmeimmän lampaantaljan ja ah se niin lähti mukaan keinutuolin pehmikkeeksi. Lampaalla on nyt hyvä virka eikä sitä oteta häneltä pois. Ostosten jälkeen lähdettiin katsomaan paikallista televisiotornia, mutta emme päässeet itse torniin, koska siellä oli joku konferenssi. Parkkiksella nähtiin kuinka Ukrainan presidentti Viktor Janukovits saattueineen saapui paikalle. Oli aika monta mustaa ja hienoa maasturia.



 

Takaisin hotellille päästyämme me tädit käytiin ripsihuollossa. Itse otin ripsipermanentin ja värin 20e (Suomessa 50e). 

Illalla lähdimme kiitämään vielä Ilkka Puhakan tilaisuuteen Nõmme Rahun kirkolle. Paikalle jouduttiin mennä taksilla, kun oli bussit vähän hukassa. Ilkka Puhakka opetti suomeksi ja paikallisille tulkattiin. Oli hauska laulaa monia tuttuja lauluja eestiksi. Tilaisuuden jälkeen oli vielä kirkkokahvit seurakuntatalolla. Paikalla oli neljä lähetystyöntekijää ja moni paikallinenkin osasi suomea. Hieman outoa. Kotimatkabussi löydettiin sitten paremmin oppaan avulla. 

Kirkko



Syvyydestä minä huudan sinua Herra

Illalla vielä syötiin myöhäinen illallinen Peppersack ravintellissa vanhassa kaupungissa. Oli niiiiiin hyvää alkupalaleipää valkosipulilevitteen kanssa ja niiiiin hyvää possua. Paistettu hapankaali kyllä jäi syömättä. Maistui ihan pilaantuneeltä kaalipadalta :D. Syöminkien jälkeen oli taas hyvä hiippailla nukkumaan. 

Keskiviikko
Keskiviikkona päätettiin lähteä tutustumaan Olavisten kirkon korkeaan torniin. Kyllä siinä vaadittiin pieneltä ihmiseltä pakaralihaksia ja keuhkoja nousta ne kivirappuset ylös asti. Liki 200 askelmaa. Kapuaminen oli kyllä sen arvoista. Todella hienot näkymät ympäri Tallinnaa. 

Kahvikauppa ja kaksi tonttua

Retkeläisiä

Komea on

Korkealla pelottaa

Näkymät

Kiipeilyn jälkeen mentiin ohjaajaporukalla herkkukaffille Maiasmokk kahvilaan ja nuoret meni tekemään omia juttujaan toviksi. Olipa hyvää passion-tuorejuustokakkua eikä ollut edes diggestivepohjaa. Kahvin jälkeen käytiin langanmetsästyksellä ja sitten olikin taas ruoka-aika. Oltiin sovittu tärskyt Ravintola Oliverin likelle. Söin siellä suussasulavaa possun sisäfileestä ja pekonista väsättyä varrasta ja uuniperunaa. Voin niin suositella tuota paikkaa. On vähän kalliimpi paikka Tallinnan mittapuulla, mutta silti edullisempi kuin Suomessa. 

Vanhaa kaupunkia

Se kakku :P

Lankapuoti

Oliverista

Ruokailun jälkeen käytiin vielä Chilikaupassa ja sitten mentiin hotellille ottamaan lepoa. Allekirjoittanut oli aika raatona ja skippasi messun johon muu joukkio sitten suuntasi. Messun jälkeen käytiin vielä syömässä St. Patrick`s ravintolassa. Kolmen ruokalajin pikkumenu vedellä ja kahvilla 11e. Ei kovin paha hinta. Itse söin alkusalaatin, kanapastan (hyi tilliä olivat siihen laittaneet) ja omena-raparperitortun jäätelöllä. Ja masu kiitti jälleen. 


Näin meni kolmas päivä.

Torstai
Aamu valkeni muita päiviä viileämpänä ja oli ensimmäinen päivä milloin kaduin pipon rinkkaan unohtamista. Pakkailujen ja hotellin luovuttamisen jälkeen lähdettiin kahden tädin voimin ratikalla Karnaluksiin eli paikalliseen lankataivaaseen. Löysin ihanaa violettia alpakkalankaa pipoksi ja pipopyöröpuikot. Pääsee pipohommiin. 


Lankaa

Lankamatkan jälkeen mentiin Viru Keskukseen välipalalle ja kahville aikaa tappaaksemme. Lounasta syötiin Basiilik pastaravinteliissa. Olipa hyvää uunitettua pastaa vuohenjuustolla sekä aurinkoikuivatulla tomaateilla. 



Sitten olikin aika lähteä hinaamaan kohti laivaa ja kotimatkaa. Retkemme ainut setävahvistus oli epäilyttävän näköinen ja joutui turvatarkastukseen. Löysin myös Tallinnan satamasta kaksi veljentyttöäni. Kyllä on taas maailma pieni. Laivamatka ja jopa bussimatka kotiin meni aika kivuttomasti. Taksi oli vähän vaikea saada, mutta kotona olin to-pe välisenä yönä 01.30. Kyllä uni maistui.

Reissu oli niin kiva, mukava ja onnistunut. Kiitos retkiporukalle. 

-Henna

maanantai 10. toukokuuta 2010

Virotarina

Työpaikan tätiporukan lankataivasmatka saatiin kunnialla loppuun ja hyvin meni pientä jälkikäteen ilmennyttä säärikipua lukuunottamatta..kiitos saappaiden ja mukulakivien. Perjantaina lähdettiin aamuyöstä bussilla kohti Helsinkiä. Kiitos autonkuljettajalle joka jaksoi herätä aikaisin ja kyyditä tilausajolaiturille :). Rinkan raahaaminen aamuyöllä ei oikein houkutellu.

Helsingissä hypättiin Katajanokalta Viking Linen XPRS paattiin ja seisovan pöydän antimia nauttien seilattiin kohti Tallinnaa. Oli ehkä parasta perunasalaattia jota oon ikuna saanu..nam. Perille päästyä bussi heitti meidät hotellille, joka oli minimaallisen matkan pääsä satamasta. Hotellilla ehdittiin kääntyä ja täyttä kiitoa tätien perässä kohti lankatukkua. Olipahan siellä lanka poikineen. Ostin ittelle villalankaa sukkia varten ja Ismolle alpakkavillalankaa sukkia varten sekä jotain muita pikkujuttuja kuten bambupuikkoja jne.

Illalla lankaostosten uuvuttamat tädit etsi paikallisen kivan kahvilan ja käytiin rauhassa kahvilla sekä vähän ruokakaupassa jossa myymälän vartija meitä kyttili. Liekö johtui meidän naureskeluista. Ollaan aika epäilyttäviä. Sitten myöhemmin illalla lähdin vielä osan porukan kanssa vanhaan kaupunkiin etsimään syömäpaikkaa ja löydettiin hauska kellariravintola jossa nautittiin kuka mitäkin. Itse tyydyin pelkkään kahviin ja uuniomenajälkkäriin, kun oli kahvilla uponnut jo hyvän kokoinen pala kinkkupiirakkaa. Kyllä illalla uni maistui ja jalat lepäsi onnellisen peiton alla odottaen uutta päivää.

Aamulla lähdettiin hotellikämppiksen kanssa aamupalan jälkeen könyämään kohti vanhaa kaupunkia ja heitettiin kyllä kunnon rundia etsien pellavakankaita yms. Minäkin löysin jopa yhden sievän vihreän käsipyyhkeen. Muutoin paikallset ostostelupaikat oli kyllä aika kämäsiä. Halpaa ruokaa ja kahvia tosin riitti. Vanhassa kaupungissa käytiin pienessä kivassa kahvilassa ja uudemmalla puolella myöhemmin Amarillossa. Kenkiä etsin ahkerasti, mutta ei löytynyt ei. Löysin tosin onneksi hieman edullista luonnonkosmetiikkaa. Iltapäivällä alettiinkin siirtymään hotellin kautta satamaan ja siitä edelleen laivaan. Laivassa maistui marjapiirakka ja puntarilounas (valikoimasta löytyi myös sitä perunasalaattia). Sitten kun oli ostokset hoidettu, niin alettiin olla jo takaisin Helsingissä. Hajuja ja karkkejä sieltä lähinnä mukaan lähti.

Kaikin puolin oli oikein kiva matka.

-Henna








perjantai 26. helmikuuta 2010

Päivityksiä suunnitelmiin

Hennan töistä lähtee reissu Taivasmatkalle Viroon. Tätien käsitys Taivasmatkasta on se, että pääsee ostamaan villalankoja :D. Allekirjoittanut päätti lähteä mukaan lomailemaan vaikka ei mikään suunnaton kudinexpertti olekkaan. Diilaan sit lankoja kaikille muille ja pääseepähän oikein ulkomaille. Bambupuikot tosi olis aika kivat. Matkalla ollaan siis 9.-10.4.

Sitten Kyproksen kuulumisia. Matka lähestyy huimaa vauhtia ja possunuharokotekkin piti ihan matkaa ajatellen hakea vaikka totaalikieltäytyjäksi itseni luulin. No eipä tartte alkaa ainakaan siellä röhkimään. Toivotaan, että kelit on siellä oikein suotuisia ja saadaan arskaa ihan kunnolla. Simpukoita ja kiviä pitää kyllä roudata taas urakalla kotiin. Lennot lähinnä jännittää alustavasti kuten aina ja tuonne lento onkin vähän pitempi kuin toukokuussa suoritetut. Lento tosin hyvin pieni murhe, kun pääsee matkailemaan.

Kirjaili Henna