Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelmia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnitelmia. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. helmikuuta 2010

Päivityksiä suunnitelmiin

Hennan töistä lähtee reissu Taivasmatkalle Viroon. Tätien käsitys Taivasmatkasta on se, että pääsee ostamaan villalankoja :D. Allekirjoittanut päätti lähteä mukaan lomailemaan vaikka ei mikään suunnaton kudinexpertti olekkaan. Diilaan sit lankoja kaikille muille ja pääseepähän oikein ulkomaille. Bambupuikot tosi olis aika kivat. Matkalla ollaan siis 9.-10.4.

Sitten Kyproksen kuulumisia. Matka lähestyy huimaa vauhtia ja possunuharokotekkin piti ihan matkaa ajatellen hakea vaikka totaalikieltäytyjäksi itseni luulin. No eipä tartte alkaa ainakaan siellä röhkimään. Toivotaan, että kelit on siellä oikein suotuisia ja saadaan arskaa ihan kunnolla. Simpukoita ja kiviä pitää kyllä roudata taas urakalla kotiin. Lennot lähinnä jännittää alustavasti kuten aina ja tuonne lento onkin vähän pitempi kuin toukokuussa suoritetut. Lento tosin hyvin pieni murhe, kun pääsee matkailemaan.

Kirjaili Henna

lauantai 26. syyskuuta 2009

Turku-Stockholm

Matkaseurue varmistunut. Nikki ja Tis lähtee mukaan ruottin reissulle. Kivaa ettei peruuntunut kuitenkaan reissu. Pääsee vähän kattelemaan merta ja mualimaa. Hard Rock Cafe on kyllä toiveissa nähdä. Sinne pääsee hyvin metrolla :D

Vesta tittade..paska kokkare

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Tii tii tii tikki tikki tii tikki tikki tii..

Laivaseurue varmistunut. Perhe Nikkise & Tis lähtee mukaan, kun alkuperäiselle puoliskolle tuli esteitä. Tutulla porukalla siis mennään edelleenkin, ettei kuitenkaan ihan naapureita tartte ottaa mukaan :D

Pojat jo pelotteli miten roppelo se uusi Silja Galaxy vm. 2006 on :D. Nikki odottaa, että se menee kolisten
pohjaan.

Hennalla taas oli tänään toukokuun Kyproksen reissun suunnittelua ja kohteen arpomista yhdessä koulun väen kanssa. Ihan jännä jos vaan suunnitelma pitää ja mukaan reissuun pääsen.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Suunnitelmia ja ongelmia

Suunnitelmissa on ensi vuodelle Hennan työreissu mahd. Kypsokselle..on työnteko taas rankkaa. Loppukesästä jonkin sortin perhereissu Skotlantiin tuttavia moikkaamaan on myös alustavasti suunnitteilla. Lentoreittejä ollaan lähinnä kyyyläilty.

Ensi viikon laivareissun alkaa häämöttää, mutta ei ongelmitta. Tämän hetkisen matkaseurueen toinen 2/4 saattaa joutua työkuvioiden takia perumaan matkansa. Kökköä! Alustavasti ollaan vähän kyselty toista kaveripariskuntaan että pääsevätkö lähtemään tarvittaessa. Matkaa voi toki siirtää, mutta lis kyllä pettymys suuri. No tällä viikolla tämäkin ratkeaa. I soitteli Siljalle ja sieltä sanottiin että pari päivää ennemmin kun tietää, niin voi siirtää tai vaihtaa. Jee

tiistai 5. toukokuuta 2009

Far far away

Nyt on lähtö sinne kauas jo todella lähellä :D. Pyykkiä on pesty ihan tuhottomasti ja vielä huomenna pitäis ajaa pari kierrosta. Huh! Tää ei tajua miten kaikki mahtuu mukaan rinkkaan. Voi tulla tuska ja ahdiste sen kanssa, kun pitää jättää puolet kamoista kotiin. Housuista voi aina tinkiä. Tänään ostin Kiroileva Siili yöhousut. Muutenkin kaikki tarvittava paitsi pistorasiaan haarvotin on ostettunna.

Eilen Annika kävi opiskelemassa akvaarionhoitoa. Vielä pitäis koirien iltalihat hoidella niihin annospusseihin. Se taitaa olla isoin rojekti.

Niin joo. Milanossa kuulemma sataa sillon kun me ollaan siellä..nyyh!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Kertaalleen vielä

Niin..saatiin siis junapaikat, mutta sattuipa sellainen juttunen, että se matka ei olisi sopinukkaan sen InterRail passin voimassaoloajan sisälle. No nyt on sitten taas uusi juna..tää pitäisi olla lopullinen. Milanossa ollaan siis kolme yötä eli pitää kesken Milanon vaihtaa majoitusta. Se ei haittaa, koska junamatkalla on tod.näk. vaihto Sveitsin Lausanne joka on kuvien perusteella todella hienoa ja alpit vieressä. Ehditään vähän ihastella kaupunkia ja saadaan seitsemäs maa matkareittiin

lauantai 25. huhtikuuta 2009

Ongelma ratkaistu

Kielinainen Minna hoiteli taas bisneksiä ja eilisten nettituskailujen jälkeen meillä on nyt la 9.6. 8.30 junaan paikat välille Milano Pariisi. Ollaan siis vaan puoli vuorokautta Milanossa, mutta haittaneekos tuo, kun Milanossa ei oikeastaan oo nähtävää kuin tuo Duomo (tuttavallisemmin Tuomo). Sinne heti perjanaina siis.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Liput varattu

Nyt on sitten Ismon ja MInnan toimien jälkeen kaikki loput junapaikat varattu. Eipä tartte sitten junassa ettiä vapaita paikkoja, kun on tietut paikat mitkä meidän ahtereita odottaa.

Matkajännitys alkaa kyllä olla jo pinassa ja tekis mieli alkaa pakkaamaan.

Vähän on kurja olo, kun tietää, että pitää jättää koirat kahdeksi viikoksi kotiin vaikka tietenkin hoitopaikka on oikein hyvä. Ulpu vaan on niin kova stressaamaan kaikesta. Ehkä hän tottuu, kun Arttu on koko ajan kaverina. Eniten ehkä hirvittää Ulpun mahdollinen karkaaminen..vanha trauma.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Lippuja, passeja ja hammasharjoja

Eilen taas Ismo ja Minna tutkaili lippujevaraammisjuttuja ja samalla tarkistelivat erilaisia säännöksiä. Paikkalippuja joihinkin pitempiin juniin on tarkoitus varata ja tätiä pitäisi mennä asemalle ahdistelemaan erinäisillä kysymyksillä. Nyt näyttäisi siltä, että pitää hankkia myös passit. Niitä tarvitaan kai ainoastaan lentokoneisiin ja juniin nousussa. Ei muuhun. Outoa, mutta oikeastaan minä tahdon passin :D

Minä teinkin sitten eilisen aikana pakkauslistaa kaikesta roinasta mitä on mukaan pakko ottaa. Saas nähdä miten paljon pitää listaa karsia edellisenä iltana..mut tuntien aika paljon kaiketi.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Kohteita matkan varrella

Eli tässä jotain paikkoja missä minä kovasti taihtoisin käydä matkan varrella..saas nähdä kuinka käy :D

- Milanon keskustassa sijaitseva tuomiokirkko, Duomo, on Italian suurin ja yksi maailman suurimmista goottilaisista katedraaleista.
- Leonardo da Vincin Pyhä ehtoollinen -seinämaalaus, joka majailee Santa Maria delle Grazien kirkossa Milanossa (liput kuulemma kannattaa varata reilusti etukäteen).
- Notre Damen katedraali (Notre-Dame de Paris).
- Manneken Pis (se pissaava poika) Brysselissä.
- Amsterdamin eläintarha.
- Van Gogh Museum sekä juutalaisvainojen ajoista kertova Anne Frankin talo Amsterdamissa.
- Frankfurtissa ainakin vanhakaupunki.

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Jyyrooppa 8.5.-22.5.

Tässä alustavaa matkasuunnitelmaa. Oikeudet muutoksiin pidetään

Tampereelta Milanooon lentäen - Pariisi - Luxemburg - Bryssel - Amsterdam - Frankfurt - Frankfurtista Tampereelle

Milanosta on varattu jo majoitu jostain Meduusasta. Kummatkin lennot on varattu ja maksettu. Junapaikat Milanon ja Pariisin välille sekä railpassi (menemme siis reilaamaan) pitäisi käydä lähiaikoina hakemassa/varaamassa. Pariisiin päästään majoittautumaan Minnan kaverille. Myös Luxemburgin majoitus on jo kattottuna suunnilleen.

Blogin avajaiset

Tähän blogiin olisi tarkoitus tulevaisuudessa alkaa kirjoittelemaan ylös kertomuksia kaikilta mahdollisilta matkoilta Suomesta ja sen ulkopuolelta. Ei kuitenkaan mummulavierailuista.

Alkaa Euroopan matka lähestyä joten nyt oli aika avata blogi ja alkaa vähitellen kirjoittelemaan faktoja ylös..

Matkaseurueeseen kuuluu Minna, Sami, Ismo ja minä

Matkan suuntautuu Keski-Eurooppaan ja tarkempaa matkasuunnitelmaa tulee tänne myöhemmin.

Suuri kiitos Pienminnalle blogin nimestä.