Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teneriffa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Teneriffa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Kotiinpaluupäivän kuulumiset

Sunnuntaina pitikin sitten olla aamusta alkean täpisemässä ja työntää viimeset kamat laukkuun. Aamupalan jälkeen haettiin enää laukut huoneesta ja lähdettiin odottelemaan bussia hotellin eteen. Tovin sai ootella, mutta tulihan se sieltä. Kotimatka sai alkaan.

Bussimatka sujui mukavasti ja lentikentällä saatiin taas tovi jonotella. Kaikkien tarkastusten jälkeen päästiin taas lentokenttäostoksille ja viimeiset tuliaiset sekä joululahjat saatiin matkaan vaikka aika meinaskin loppua. Koneeseen päästiin mukavasti istumaan, mutta taas jouduttiin vähän odotteleman, kun kiitoradalla oli tunkua. Itse lento meni mukavasti nukkuessa ja syödessä. Thomas Cookin ruoka oli jälleen loistava..nam nam. Paljon paremmat pöperöt, kun Finnairilla!

Lentokoneen laskeuduttua meitä oli vastassa karu luminen totuus. Laukkujen odottelun ja parkkimaksun maksamisen jälkeen alkoi raahustaminen lentokenttäbussille joka oli tietenkin väärä. Mentiin sitten hotelleja kiertävään bussiin, mutta onneksi kuski oli kiva ja vei miedät kierroksen jälkeen oikean parkkipaikan nurkalle. Hetkisen lumessa kahlattuamme saatiin sitten alkaa kaivaa autoa esiin. Onneks lumi oli puuterilunta ja katosi auton päältä melko nopsaa. Tovin autonlämmittämisen jälkeen lähdettiin sitten ajelemaan kohti Helsinkiä, kun Lastan puhelin oli edelleen siellä Minnalla. Onneks oli tiet aurattu ja päästiin hyvin sinne ja takaisin. Kotimatka meni mukavasti lumipyryssä, mutta onneks ei sen lisäksi väsyttänyt. Herätettiin varmasti puolet Jenkkakujan väestä, kun rullattiin matkalaukkujen kanssa pitkin käytäviä. Allekirjoittanut pääsi nukumaan klo 05.00. Huh huh, mutta kiva oli matka ja ripulia ei näkynyt.

-Henna

Tässä vielä alkulomasta otettu kuva meidän viehkeästä matkaseurueesta

lauantai 18. joulukuuta 2010

Viimeinen kokonainen paiva

Aamupalan jalkeen tanaakin kiidimme rannalle rohnottamaan. Ennen rannalle saapumista kaytiin etsimassa Playa Jardinin geokatko. Onneksi loytyi ees yksi talle reissulle. Rannalla hiekka oli viela kosteaa, kun yolla oli ilmeisesti hivenen tuullut. Urheat lenkkeilijamummot kirmasi pitkin rantaa ja mina kaivoin putouksen juurelle puroa. Eras pappa siihen tuli sitten innosta puhkuen auttamaa ja jatkoi viela ison tovin, kun mina olin jo lopettanut. Oli se sisukas.

Rantailun jalkeen vahan pyntattiin ja lahdettiin etsimaan ruokaa hivenen aikaisemmin kuin normaalisti. Paadyttiin taas samaan ravintolaan kuin parina muunakin iltana ja tanaan oli mulla edessa jalleen lasagnea. Vielakin on vahan huono olo. Yrgs. nahtiin myos tankotanssi-pappa. Se oli viela liian selva, mutta vahan jo jalka vipatti.

Illalla hotellilla sitten lahinna pakkailtiin kamppeita huomista varten ja aamulla klo 9.15 lahtee jo bussi kohti lentoasemaa. Kauheen aikasin :). Toivotaan etta lento lahtee kuitenkin ajoissa. Yolla ollaan sitten vasta kotona Jyvaskylassa.

Tästä läheltä löytyi geokätkö

Valokuvauspaiva

Eilen eli perjantaina keskityttiin rannalla retkottamiseen ja valokuvaamiseen. Aamupaivalla aluksi kaytiin rannalla hikeentymassa ja sitten iltapaivalla mentiin valokuvaamaan oikein urakalla. Valokuvausreissulla poikettiin myos Hyper Dinossa joka on siis ruokakauppa. Vahan on jannia tuotteita taalla :).

Illalla sitten mollotettiin huoneessa. Lasta luki ja mina otin noin 3,5h paivaunet jonka jalkeen oli sitten hyva nukkua 8h lisaa. Yllattavan hyvin uni maittoi vaikka oli illasta nukkunu ison tovin.

Hotellin katolla aurinkoa ottamassa

Arvaa mikä on meidän parveke

Sensuroitu

Rantamaisemaa

Kaupungin katuja

Hennan ihailemia puita

Joululaulukirkko

Joku torni

Katuja edelleen

Muistomerkki josta paikalliset katto jalkapalloa

torstai 16. joulukuuta 2010

Tapas-paiva

Aamulla herasimme ekaan sateeseen. Onneksi ei ollut suunnitteilla rantapiava vaan suuri tapapainotteinen paiva. Uhrauduimme lahtemaan Puro Woolin villapetivaatteiden esittelyyn, kun kerran luvattiin kaksi ilmaista ruokaa. Bussilla mentiin aamutuimaan Orotavan alueelle jonkin ravintolan luentotiloihin ja kuunneltiin ikuisuuksia kestava luento. Tapaksia saatiin luennon lopuksi ja ne oli vahintaankin jannittavia. Saimme maistella mm. upporasvassa paistettua banaajia jossa oli pekonikaare. Yllattavan hyvaa! Sitten oli myos juustoa, joka oli yllattavan hyvaa!

Hotellille palattua oltiin jalleen hyvin vasyneita. Otettiin sitten kunnon paikkarit ja haettiin viela vahan sipseja varastoihin. Mina nain unta ett Lastalla oli joku tauti ja se pesi jalkaa vessanpontossa. Sitten mina unessa keuhkosin sille, kun olin juuri pessyt sen ponton :D.

Illalla lahdettiin taas taapertamaan kohti kaupunkia ja Casa Pablo ravintolaa (joka oli aivan toisella puolella), jossa oli tarjolla se varsinainen tapasilta. Matkalla valteltiin neukkulaakereita ja makkarissa syotiin jaatelot. Yllattavan hyvaa! Illan Viini oli pahaa, mutta Cokis oli yllattavan hyvaa! Itse tapaksia oli seka ja outoja etta hyvia. Illan parhaimistoon kuului ryppyperunat (lue: kuorineen suolavedessa keitetty) ja vihrea Mojo-kastike. Yllattavan hyvaa. Lisaksi saatiin syodakalaa, kanaa, nautaa, juustoa, outoa nollia ja jalkiruoaksi vanukasta med jaatelo ja kinuskimantelinolli. Maha oli kylla illan paatteeksi hyvin hyvin tayna ja ruoka oli yllattavan hyvaa!

Kotimatka oli vahan hidas, mutta hyvin me hotellille asti taas kipitettiin. Jarkytyin jalleen syvasti, kun taalla pidetaan paivisin koiranpentuja lasiterraarioissa ja nyt kuulin ikkunoiden laipi niiden oisen itkun elukkakaupan takahuoneesta :(. Onneksi taalla ei juurikaan nae hyljattyja koiria. Sen turvin pystyn nukkumaan yoni.

Vahan on jo kotiinkin kaipuu. Tosin se auton hangesta kaivamninen lentokentalla ei aivan mielettomasti houkuta.

-Henna

Ps. Se Yllattavan hyvaa! tuli siita, kun yksi tati sita tyynyesittelyssa koko ajan hoki.

Teiden maisemia

Niin kutsuttu shoppailupaiva

Eilen lahdettiin Lastan kanssa ihan taksilla ostoksille valtavaan ostoskeskukseen. Laitettiin sitten ihan korkkarit ja kymmenien liikkeiden kiertamisen jalkaan sai kylla huomata kavelleensa niilla. Vuorotellen sitten laastaroitiin. Hyva reissu vaikka en oikein mitaan loytanytkaan. Zaralta nappasin yhden kivan t-paidan ja vahan karkkia karkkikaupasta. Soin loistavan omenatortun kahvitauolla..nam! Taksilla tultiin sitten takaisinkin, kun paikalliset bussikuskit on jostain syysta nihkeita ottamaan kyytiin. Aina ne vaan meni tauolle, mutta onneksi taksilla meneminen on tosi halpaa.

Iltapaivalla mentiin rannalle tovin hotellilla lepaamisen jalkeen. Saa oli mukavan lammin ja mina kuvasin Lastaa ja mummoa, kun he kilvan menivat uimaan. Suomalaiset sedat meilta kyseli kuulumisia. Mita lie taka-ajatuksia. Mur! Paikalista hiekkaa pussitettiin tarmokkaasti ja hienoja kiviakin loytyi taas.

Illalla sitten lahdettiin kohti kauneimpia joululauluja ja kirkko oli tayna suomalaisia, kuin parhaimmassakin konfirmaatiossa. Yhden Lohjalaisen papan kanssa valilla rupateltiin. Se oli tullut tanne koko talveksi. Laulujen jalkeen mentiin taas syomaan ja paadyttiin samaan ravintolaan mista Lasta loysi "loistavaa" chilia. Jalleen oli elavaa musiikkia tarjolla paikallisen gigolon tarjoilemana. Myos eras hivenen humalainen pappa esitti meille paattymattoman tanssishown mika sisalsi tankotanssia. Mika ihme naita ihmisia vaivaa :D. Ruokailun jalkeen sitten hiivittiin jalleen hotellia kohti ja matkalla tarttui mukaan jaateloa. Se on taalla kylla tosi hyvaa. Jalat kylla huokaili, kun ne paasi korkkareista lepoon :)

Nyt me muuten ollaan tehty arvio mihin perustuu hotellin 2,5 tahtea. Se perustuu siihen, etta pyyhkeissa on jarruraitoja (epailemme sen olevan ruostetta), petauspatjat puuttuu ja nukkuminen tapahtuu pelkan lapinakyvan lakanan alla. Nii ja La lasta loysi eraana aamuna torakan.

-Henna

Rantailemassa kirjan kanssa

Jokapäiväinen aamupalamme

tiistai 14. joulukuuta 2010

Loro Parque

Tanaan suunnattiin heti aamupaivasta kohti Loro Parqueta. Olipahan siella elukkaa moneen lahtoon. Ihan aluksi mentiin katsomaan pingviineja jotka oli valloittavia. Kaytiin myos miekkavalas- delfiini ja merileijonanaytoksissa. Haita paasi katsomaan niiden altaa alla olevasta lasikaytavasta. Lintuhakki johon paasi sisalle kiertamaan oli erityiden kiva. Sai kuvata kesyja lintuja lahelta. Meni siina jokunen tunti paikkoja konytessa ja jaloissa sen tunti. Geokatkoakin etsittiin, muta ihmismaara vaikeutti etsimista ja eihan sita sitten loytyny.

Iltapaivalla tultiin pienella keltaisella junalla takaisin kaupunkiin ja juna pysahtyi vasta toisella laidalla kaupunkia, niin tuli sitten kuitenkin pitempi matka kavella hotellille mita olisi puistosta ollut. No jaatelon kanssa oli kiva kavella takaisin pain. Hotellilla tovin lepailun jalkeen mentiin syomaan alakerran ravintolaan halpaa pihvia. Sitten kaytiin viela nostamassa rahaa ja ostamassa leipomosta herkkuja. Ostin maailman suurimman marengin :).

Pian saa taas alkaa suunnitella nukkumaan menemista. Huomenna taitaa olla ostostelupaiva jossain valtavassa ostoskeskuksessa, mikali sinne oikealla bussilla osataan.

-Henna
Kohti papukaijapuistoa

Pingviinit pönöttää

Kätevä ilme sillä

Upside Down Jellyfish

Suuri delffiiniesitys

maanantai 13. joulukuuta 2010

Ensimmainen kokonainen paiva perilla

Suunnattoman aamupalan ahtamisen jalkeen suunnattiin rannalle vahan aurinkoa ottamaan ja kivia kaivelemaan. Aika meni hujauksessa ja jannittavia merenelaviakin nahtiin. Isoista ravuista ei ehditty saamaan kuvia, kun ne pakeni, mutta erilaiset lolliaiset tallentui kameralle.

Iltapaivalla koomailtiin huoneessa ja sitten lahdettiin intopiukeana kohti ostoskeskusta. Olipahan liikkeita ja loysin kengat. Olipa yllatys! Ostosteluiden paatteeksi vahitellen ruokapaikkaa kohti ja sopiva loytyi jalleen suomalaisen sisaanheittajan avustuksella. Lasta meinasi paattaa paivansa chililla. Mina soin tyytyvaisena pippuripihvia. Sitten tulikin oksettava olo, kun piti viela jalkiruokaakin ostaa. Taalla on kylla ruoka halpaa.

Viimeisten ostostelujen jalkeen paastiin takaisin hotellille ja viela voisi yrittaa kayda uimassa katolla olevassa altaassa. Sitten alkaakin jo olla nukkumaanmenoaika. Tiukka on taas paiva. Huomenna ehka Loro Parkiin samaistumaan pingviineihin.

-Henna

Henna onkalossa

Lasta löysi turson

I see Nipple eli tuttavallisemmin Teide

Lauantain ja sunnuntain kuulumisia matkalta ja jo teneriffalta.

La iltaja ajeltiin vasyneena Helsinkin Kumpukallion majataloon. Lunta oli kuin lapissa ja auto oli hivenen vaikea saada parkkiin. Lyhyen yon jalkeen mentiin etsimaan lentokentalta parkkipaikkaa ja se piti kolata tyhjaksi. Kivoja puhteita aamuyolla. Turvatarkastuksista paastiin kunnialla lapi ja Lastakaan ei joutunut kumihanskatesteihin vaikka sita niin hartaasti toivoin :D. Lento Thomas Cookilla meni erittain hyvin ja jopa ruoka oli hyvaa. Lennolla nukuttiin makoisasti aina kaden puutumiseen asti. Perilla loydettiin laukut seka oikea Tjareborgin bussi vaikka meidat aluksi neuvottiinkin vaaraan.

Illalla majoittautumisen ja kaunistautumisen jalkeen loydettiin tiemme katselemaan paikkoja. Rannalta saalistettiin ensimmaiset kivet :D. Illan paras loyto oli joulukauppa josta loytyi halpoja meikkeja. Jeee! Illan ruokana oli uberhyvaa lasagnea ravintolasta jossa oli suomalainen sisaanheittaja. Suuri Karpat-fani. Lasku oli nihkeassa suuren kielimuurin vuoksi, mutta Lasta sentaan sai ei niin salaisen punakan ihalijan (+50) joka kavi kehuskelemassa ulkonakoa ja kehui myos sensuelliksi. Minakin oon kuulemma ihan sympaattinen (lue: hassu). Hotellille palatessamme nurkan takaa tuli nuori paikallinen jota allekirjoittanut hivenen saikahti ja seta kiljaisua ehka enemman. Putkeen meni tama ilta. Illalla ei tavinnut unta paljon haeskella ja hyvin nukutti vaikka hotelli ei tarjonnutkaan muuta kuin lakanat. Hyrr!

Lasta Thomas Cookilla

Playa Jardin

Henna fiilistelee rannalla

maanantai 6. joulukuuta 2010

Lähtöä odotellessa


Vajaa viikko on enää lähtöön Puerto de la Cruziin.Pakkailuja on tehnyt innokkaasti ja matkajännitystä on ilmassa. Hyvä matkalaukkukin löytyi Laukkukaupasta. Se on jo puolillaan vaatetta yms. Onneksi päästään Helsinkiin yhden mun ystävän luokse yöksi, nii ei tarvi aamuyöllä ajaa. Tai ei sitä muutaman tunnin torkahtamista paljoa nukumiseksi voi sanoa, kun neljältä pitää mennä jo kentälle. Jännittävää :D.

torstai 18. marraskuuta 2010

Äkkilähtö lämpöön

Nyt sen voi jo julistaa kaikille kansoille jotka tätä blogia lukee. Eli Lastan kanssa ollaan lähdössä juuri ennen joulua viikoksi lämpöön (toivottavasti sitä piisaa). Tjäreborgin äkkilähdöllä mennään Teneriffalle Puerto de la Cruziin. Jee!


TÄSSÄ linkki meidän pikkuisen hotellin kotisivuille